Ruokahistoria & Kulttuuri
Tämä on se hylly joka selittää osaston muun sisällön. Keittokirja kertoo mitä pitää tehdä. Nämä kirjat kertovat miksi joku aikoinaan päätti että niin pitää tehdä, ja miksi teemme yhä niin kauan sen jälkeen kun syy on kadonnut.
Lajilla on perusteos. Jean-Anthelme Brillat-Savarinin The Physiology of Taste ilmestyi 1825, ja sen kirjoitti juristi joka käsitteli makua yhtä vakavana aiheena kuin oikeustiedettä. Se on yhä siteeratuin kirja siitä miksi ruoalla on merkitystä, ja sitä luetaan nykyään lähinnä sävyn vuoksi, eli ikääntyneen herrasmiehen joka päättelee ääneen ja sallii itselleen huumorin.
Englanninkielinen vastine on M.F.K. Fisher, ja hän on lajin painavin nimi. The Art of Eating kokoaa viisi vuosina 1937 ja 1949 välillä ilmestynyttä kirjaa, ja W.H. Audenin kerrotaan sanoneen ettei hän tuntenut ketään Yhdysvalloissa joka kirjoitti parempaa proosaa. How to Cook a Wolf on niistä paras. Se ilmestyi 1942 säännöstelyn aikana ja käsittelee sitä miten syödä hyvin kun syötävää on tuskin lainkaan. Hänen kantansa on että aterian huolellisuus ei maksa enempää kuin välinpitämättömyys, ja se argumentti pitää silloinkin kun ruokakomero on täynnä.
Ruotsalainen juonne on epätavallisen vahva. Maträtternas historia Ted Wärnåkerilta selvittää mistä viitisenkymmentä ruokalajia ja kastiketta oikeasti tulevat, ja kuka Jansson oli. Svensk ostkultur dokumentoi käsityön joka oli vähällä kadota.
Sitten on ruoka esineenä. Tools for Food Corinne Mynattilta käy läpi 250 keittiövälinettä ja niiden historian, mongolialaisista tulipadoista Tupperwareen, ja näyttää parhaiten että tekniikka tulee ennen reseptiä. Cookbook Book käsittelee 125 viime vuosisadan keittokirjaa muotoiluesineinä, siis ei sitä mitä niissä lukee vaan sitä miltä ne näyttävät ja mitä muoto kertoo ajastaan.
Ja ruoka kuvana. Salvador Dalín Les dîners de Gala vuodelta 1973 on yhtä paljon taidekirja kuin keittokirja ja huomattavasti todellisempi kuin miltä kuulostaa. The Kitchen Studio antaa yli seitsemänkymmenen nykytaiteilijan tuoda kukin oman reseptinsä. Snacky Tunes tekee saman musiikille ja kysyy noin seitsemältäkymmeneltä kokilta mitä he kuuntelevat ja miksi, mikä kuulostaa keksityltä mutta kantaa, koska kokit ja muusikot työskentelevät samankaltaisissa oloissa.
Black Food Bryant Terryltä on antologia jossa on yli sata mustaa ääntä, kokkeja, kirjoittajia, taiteilijoita ja muusikoita, ja se käsittelee ruokakulttuuria historiana ja vaatimuksena eikä teemana. Invitation to a Banquet Fuchsia Dunlopilta tekee vastaavan työn kiinalaiselle ruoalle ja kuuluu siksi yhtä lailla tänne kuin kohtaan Kiina & Kaakkois-Aasia.
Osa hyllystä ei käsittele sitä mitä olemme syöneet vaan sitä mitä meidän pitäisi syödä. Dan Barberin The Third Plate väittää että koko maatalousjärjestelmän on näyttävä lautasella eikä vain sen hyvän osan. Massimo Botturan Bread Is Gold syntyi Refettorio Ambrosianosta Milanon Expossa 2015, jossa kokit valmistivat aterioita siitä mikä muuten olisi heitetty pois. Sustainable Kitchen ja Eating Insects vievät kysymystä eteenpäin, jälkimmäinen suuremmalla vakavuudella kuin aihe yleensä saa.
Cook it Raw dokumentoi ne kokoontumiset joissa osa pohjoismaisen aallon ajattelusta muotoutui, ja Reinventing Food tekee saman Ferran Adriàlle ja elBullille. Molemmat ovat rajamaastossa kohtaan Ravintolat & Kokit, jossa itse ravintolakirjat ovat.
Ja sitten on Kokböckernas kokbok, kirja keittokirjoista, kirjoittanut joku joka on kokannut läpi parisataa niistä. Se on hyllyn ainoa tahallaan hauska, ja se toimii siksi että se joka on lukenut kaksisataa keittokirjaa tietää mitkä niiden resepteistä oikeasti pitävät.
Naapurihyllyt kohdassa Ruokakirjallisuus jatkavat siitä mihin tämä loppuu: kokkien muistelmat, reportaasit ravintola-alalta ja oppaat.
