ILMAINEN TOIMITUS YLI 100 EUR
30 PÄIVÄÄ AVOIN OSTO
Hawa Hassan syntyi Mogadishussa ja pakeni sisällissotaa lapsena. Perhe päätyi pakolaisleirille Keniaan, ja kun Hassan oli seitsemänvuotias, hänen äitinsä laittoi hänet yksin lentokoneeseen Seattleen antaakseen hänelle mahdollisuuden parempaan elämään. Kesti 15 vuotta ennen kuin he näkivät toisensa uudelleen.
Hän varttui Yhdysvalloissa, työskenteli mallina ja perusti myöhemmin Basbaasin, somalialaisia kastikkeita ja chutneyja valmistavan yrityksen. Sitä kautta hän päätyi ruoan pariin, ja samasta lähtökohdasta syntyi tämä kirja.
Bibi tarkoittaa isoäitiä swahiliksi. Yhdessä Julia Turshenin kanssa Hassan etsi kahdeksan naista Afrikan itärannikolta, haastatteli heitä ja kirjoitti heidän reseptinsä muistiin. Jokainen maa saa oman johdantonsa, jokainen nainen muotokuvan ja keskustelun, ja sen jälkeen esitellään hänen ruokansa. Valokuvat on ottanut kenialainen valokuvaaja Khadija Farah.
Ruoka on rannikon ruokaa: kookosta, riisiä, hapokkuutta ja mausteita sekä kalaa ja äyriäisiä, pataruokia ja leipiä. Somalialaista suqaaria, Sansibarin pilauta, chapatia, sambusaa ja eritrealaisia injeroita berberen kanssa. Reseptit ovat kotiruokaa ja myös kirjoitettu sellaisiksi, siis suoraan asiaan ilman ravintolakeittiön mutkia.
Kirja palkittiin James Beard Award -palkinnolla.
Formaatti: Kovakantinen
Sivumäärä: 288
Kieli: Englanti
Julkaistu ensimmäisen kerran: 2020
The Kitchen Labin valitut
Hawa Hassan ja Julia Turshen seurasivat Afrikan Intian valtameren rannikkoa ja keräsivät reseptejä isoäideiltä kahdeksassa maassa, Eritreasta ja Somaliasta Etelä-Afrikkaan ja ulos Madagaskarille ja Komoreille.
Se on epätavallinen linja vetää. Rannikko on oma kauppamaailmansa, jossa riisi, kookos sekä arabialaiset ja intialaiset vaikutteet ovat liikkuneet sitä pitkin vuosisatoja, eikä aluetta jakavilla valtionrajoilla ole juuri tekemistä sen kanssa miten ruoka on todella vaeltanut.
Italiassa nonna on korkein auktoriteetti eikä kukaan kyseenalaista sitä. Ero on siinä että afrikkalainen ruoanlaitto ei ole koskaan saanut vastaavaa dokumentaatiota, ja tämä kirja on lähin mitä on olemassa.
Keskustelut käsittelevät lisäksi muuttoliikettä, sotaa ja maanpakoa yhtä paljon kuin ruokaa, koska useimmille näistä naisista se on sama asia. Reseptejä ei ole kirjattu mihinkään muualle. Ne ovat olleet jonkun päässä, eivätkä enää vain siellä.
